Sivut

27.12.2022

Vuodelle 2023

Hei vuosi 2023

Vuonna 2022 jäi vähiin blogin postaukset. Anteeksi siitä. Energia meni kaikenlaiseen säätämiseen ja sota- ja energia-ahdistukseen. Kamalaa kun noihin uutisiinkin meinaa turtua...

Alkuvuodesta olin kyllä innoissani mun avaruusaiheisista tauluistani. 


Tauluja syntyi kuin liukuhihnalta ja perustin nettikaupankin. Eräs ihana tuttavani osti heti alkuunsa kolme taulua ja olin ikionnellinen. Taulujen markkinointi alkoi varmaan jotenkin väärässä järjestyksessä, kun menin myymään niitä Lahden kalamarkkinoille. Eihän kukaan osta sisustustauluja ja kalaa samalla ostosreissulla 😅 
Niin... mitään muuta markkinointiahan ei niiden kanssa ole toistaiseksi ollutkaan. Alitajunta hokee, että pidä näyttely, pidä näyttely..... Instaan laitoin kuvia, mutten kertonut nettikaupastakaan kenellekään. Olen miettinyt, että mistä yhtäkkinen alemmuuskompleksi mahtaa johtua. Syynä on lienee omat epärealistiset odotukset ja Instagram. Seuraan useiden eri taiteilijoiden julkaisuja ja sitten tajusin, että mä en kestä, kun kaikki on niin hyviä, innostuneita ja ihania!!! Putosin jonnekin lapselliseen mustaan kuoppaan, enkä ole päässyt sieltä ylös, koska tikapuut on rikki. Mutta älkäähän surko, kyllä täältä vielä noustaan. Ja hei, ensi elokuussa taulujani voi kuukauden ajan ihailla Lahden sataman Kahvila Karirannassa ja samalla voi nauttia heidän uskomattoman ihania leipomuksiaan.

💓💓💓

Ei elämä onneksi ole ollut pelkkää itsesääliä. Olen nauttinut oman puutarhan keväästä ja kesästä täysin siemauksin. Tuntuu, että näinä aikoina pitää ottaa pienistäkin asioista kaikki ilo irti.

                            














 

                         

Syksyn sienireissuja odotan aina innokkaana. Tänä vuonnahan sieniä tuli todella heikosti, mutta metsässä samoilu hellii aina mieltä, löytyypä sieniä tai ei.

                        

Käsitöitä olen tehnyt jonkun verran ja jouluna valmistuikin ensimmäinen villapaitani. Keväällä kävin Wellamo-opiston risukurssin ja syksyllä alkoi  kässäkurssi, joka kokoontui joka toinen torstai. Ihan mahtavaa!!. Zumba ja kahvakuula on kuulunut myös viikko-ohjelmaani koko vuoden.

   



Risukurssin satoa

  

Kässäkerhossa opeteltiin syksyllä mm. erilaisia virkkausjuttuja, tehtiin saippuoita ja hienoja lahjapaketteja. Tammikuussa taas jatketaan :-)

                     

💓💓💓

Kotipainotteisesti on mennyt tämäkin vuosi. Jatkumoa koronavuosille. Pikkumatkat on suuntautuneet lähinnä etelään, eli Viroon :-)

Heinäkuussa käytiin miehen kanssa lomalla Tallinnassa ja siellä oli kyllä kivaa. Oma auto oli mukana, niin näimme Tallinnaa vähän eri vinkkelistä. Yleensähän sitä tulee käveltyä tuttuja reittejä vanhan kaupungin ja sataman välillä.

Tallinnassa tuli käytyä kahdesti myös tyttöporukassa. Kauneusreissussa maaliskuun alussa Lissun kanssa ja sitten vielä marraskuussa Paulan ja Lissun kanssa.



Toki Kipsun kammarissa järjestettiin joulukorttipaja ja tervatonttuja tehtiin pariinkin otteeseen.

 
 

Mietin, että onkohan mitään kulttuuria tullut harrastettua koko vuonna.... Pari kesäteatteriesitystä, Malvan näyttely ja jotain pientä, mutta on kyllä kulttuuripuolen saldo jäänyt ihan liian ohueksi! Äänikirjoja olen kuunnellut kyllä senkin edestä 📗📘📙

💓💓💓

Lähimetsän pelottavat pahkat on pakko jakaa myös teille. Kyllä luonto on ihmeellinen.


💓💓💓

Yksi viikonloppu tuli kesällä riehuttua perheleirillä 4- ja 6-vuotiaiden sukulaistyttöjen kanssa. Kirpputoriakin pidetty. Kummipojan armeija. Syntymäpäiviä ja yhden kummilapsen ylioppilasjuhlat ja yhden kummilapsen rippijuhlat, eikä lainkaan hautajaisia. Toivotaan, että ensi vuonna jatkuu sama linja. Ja maailmaan toivotaan tietenkin sitä rauhaa.

Tämmöinen vuosi siis täällä. 

Hyvää ja rauhallista joulua ihan jokaiselle 💗




💥Hyvästi vuosi 2022 ja tervetuloa uusi vuosi 2023 💥

...ja jos saa toivoa, niin vähän vähempi lumitöitä, kiitos :-)



28.3.2022

T Ä H T I S U M U A

 Olen aina tykännyt tuijottaa tähtitaivasta. Jokin aika sitten törmäsin Youtubessa videoon, jossa maalattiin akryyleillä galaksi. Innostuin aivan valtavasti! Minunkin oli pakko päästä heti kokeilemaan. Kaivoin kaapista pieniä taulupohjia, ostin vähän isompia taulupohjia ja sitten vielä isompia. 

Erilaisia tekniikoita ja väriyhdistelmiä on ollut ihana opetella. Ja rajanahan on vain oma mielikuvitus. Hauskan lisän noihin saa, kun lisää mukaan horoskoopin tähtimerkin. Se tekee taulusta hieman persoonallisemman. Taulut ovat mielestäni  luonnossa paremman näköisiä kuin valokuvissa.

TÄSSÄ SATOA - Ylimpänä se ihan ensimmäinen!

Akryyli kankaalle, 40x50 cm. Skorpionin tähtikuviolla. EI MYYNNISSÄ.

Akryyli kankaalle. 40x50cm. Tähtikuviona vesimies. MYYTY!


Akryyli kankaalle, 40x50 cm. Tähtikuviona oinas. MYYTY!


Härkä. Akryyli kankaalle, 50x50 cm


Akryyli kankaalle, 50x50 cm. Leijona.


Tämä ei oikeasti ole näin häikäisevä. Ikävästi kännykkäkamera muuttaa värejä.
Aallon sylissä keinuu Ursa Major. Akryyli kankaalle 50x70 cm.


Akryyli kankaalle 40x50cm.


Rapu. Akryyli kankaalle, 24x30 cm

Oinas. Akryyli kankaalle, 24x30 cm

Tässäkin kännykkäkamera on muuttanut värit kirkkaammiksi kuin oikeasti on.
Polku. Akryyli kankaalle 80 x 100 cm.


Friday night fever. Akryyli kankaalle 40x50 cm x 2


Taulujani saa ostaa ja teen niitä myös tilauksesta, horoskooppitähdistöllä tai ilman. Myös väritoiveet otetaan huomioon. Jos olet kiinnostunut, ota yhteyttä sähköpostitse kipsunkammari@gmail.com tai laita viestiä ig:n kautta https://www.instagram.com/kirsi_aarnula/